Haussa asiantuntija tai työnjohtaja?

Vesirakentamisen toimialajohtaja Jani Pitko Suomen Maastorakentajista kertoo, että kokemukset RekryKoulutuksesta ovat myönteiset. Molemmat koulutettavat jäivät yritykseen töihin koulutuksen päätteeksi.

RekryKoulutus on oiva rekrytointitapa, kun yritys ei löydä ammattitaitoista työvoimaa avoimilta työmarkkinoilta. RekryKoulutus tähtää aina siihen, että koulutettava työllistyy yritykseen koulutuksen päätteeksi.

Suomen Maastorakentajat koulutti viime vuonna kaksi työntekijää asiantuntijatehtäviin RekryKoulutuksen kautta. Vesirakentamisen toimialajohtaja Jani Pitkon mukaan kasvavassa yrityksessä oli tuolloin tarvetta asiantuntijoille ja heitä ehdittiin etsiä omin voiminkin.

Kun työnjohto- ja asiantuntijatehtäviin tähtäävä RekryKoulutus vajaa vuosi sitten käynnistyi, oli mukaan lähteminen helppoa.

– Kysyntä ja tarjonta kohtasivat nyt tässä RekryKoulutuksessa. Tämä oli meille oiva tilaisuus löytää motivoituneita työntekijöitä. Valitsimme koulutukseen kaksi henkilöä, joista toinen edusti nuoruuden intoa ja toinen kokemuksen tuomaa varmuutta.

Suomen Maastorakentajat Oy on vuonna 1987 perustettu yritys, jonka liiketoiminta jakautuu vesirakentamiseen, liikenneväylien rakentamiseen ja erikoisrakentamiseen. Nykyisin Andament Groupiin kuuluva yritys toimii koko maan alueella.

Kasvutarinoita koulutuksessa

Pohjois-Savon ELY-keskus, TE-toimisto ja Rastor järjestivät työnjohto- ja asiantuntijatehtäviin tähtäävän RekryKoulutuksen ensimmäisen kerran viime vuonna. Koulutus toteutui yhdeksän yrityksen kimppahankkeena. Suomen Maastorakentajat koulutti niistä ainoana kaksi työntekijää.

Koulutus kesti viisi kuukautta ja sisälsi sekä tietopuolista koulutusta että työssäoppimista rekrytoivissa yrityksissä. Koulutukseen kuului muun muassa esimiestyöskentelyn, johtamisen, projektinhallinnan ja viestinnän opiskelua.

Rastorin aluejohtaja Sari Hintikka-Varis kertoo, että koulutuksen tavoitteena oli kunkin koulutettavan kasvu esimieheksi tai asiantuntijaksi.

– Koulutukseen kuului oman toiminnan analysointia, minkä perusteella lähdetään kehittämään uutta esimiestä tai uutta asiantuntijaa. Tämä oli viiden kuukauden matka, jota kuljimme koulutettavien kanssa ja saimme nähdä kasvamista ja varmuuden löytämistä työhön.

Uusi koulutus keväällä

Hintikka-Variksen mukaan seuraava työnjohto- ja asiantuntijatehtäviin tähtäävä RekryKoulutus alkaa keväällä. Paraikaa on käynnissä mukaan lähtevien yritysten haku eli vielä ehtii mukaan, jos rekrytointitarpeita on.

– Yritykset ovat olleet valtavan kiinnostuneita tästä ja näyttää siltä, että tarvetta tällaiselle koulutukselle on. Mukaan odotetaan 10 – 15 yritystä esimerkiksi teollisuuden ja rakentamisen aloilta.

Kun rekrytoitavat yritykset ovat tiedossa, alkaa koulutettavien haku. TE-toimisto ja Rastor helpottavat yritysten rekrytointiurakkaa haastattelemalla hakijoita valmiiksi ja tekemällä esivalintoja. Lopullisen päätöksen koulutettavista tekevät aina yritykset.

Kannattaako lähteä mukaan?

Suomen Maastorakentajille jäi RekryKoulutuksesta hyvät kokemukset. Jani Pitkon mielestä koulutus oli laadittu hyvin ja yhteistyö toimi hyvin kouluttajan suuntaan. Työntekijöihinkin ja heidän tapaansa tehdä työtä ehti tutustua hyvin, koska koulutus kesti useamman kuukauden.

– Koulutuksen aikana vahvistui, että valintamme osui oikeisiin tyyppeihin. Molemmat ovat edelleen meillä töissä, toinen työskentelee toimistollamme tuotantoinsinöörin tehtävässä ja toinen työmaalla. Tästä jäi hyvä kuva ja voimme käyttää mahdollisuutta uudelleen, jos rekrytoinnilla on tarvetta. Voin lämpimästi suositella muillekin, Pitko sanoo.

 

info:

Mistä ja miten löydän osaavan työntekijän? Uskallanko rekrytoida? Ota yhteyttä ja tule juttelemaan RekryKoulutuksen mahdollisuuksista.

Pohjois-Savon ELY-keskus

Timo Soininen, puh. 029 501 6595

Kirsti Paajanen, puh. 029 502 6084

etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

www.yrityskasvuun.fi