Kiurun Laskennan liiketoiminta Omni Yrityspalvelut Oy:lle

Jouko Koivunen möi liiketoimintansa Kiuruvedellä toimivalle Omni Yrityspalvelut Oy:lle, jonka omistaa Pirjo Manninen. 

Kiuruvedellä tehtiin syyskuun lopussa liiketoimintakauppa. Kiurun Laskenta Ky tilitoimiston omistanut Jouko Koivunen halusi luopua hallitusti liiketoimestaan. Koivunen möi yrityksensä liiketoiminnan Kiuruvedellä toimivalle Omni Yrityspalvelut Oy:lle, jonka omistaa Pirjo Manninen. Asiakkuudet siirtyivät ostajalle 1.10.2018.

Koivunen on toiminut yrittäjänä yhdeksän vuotta ja alalla aina vuodesta 1984 lähtien. Yrittäjyydestä Koivunen on nauttinut, ja pitää yrittäjyyttä hyvänä vaihtoehtona itsensä työllistämisessä.

– Halusin tehdä tästä toiminnasta luopumisen hallitusti. En ole jäämässä eläkkeelle, ja keskityn jatkossa enemmän perheeseeni, varsinkin lastenlapsiini. Samoin tarkoitus on olla enemmän mukana osittain omistamani Hotel Golden Domen toiminnassa, Koivunen kertoo harrastuksiaan unohtamatta.

Kiuruvesi on Koivusen mukana hyvin yrittäjämyönteinen kaupunki.

– Täällä on satoja pieniä ja isoja yrityksiä. Kiuruvedellä ihmiset ovat hyvin välittömiä, tulevat helposti juttelemaan vaikka eivät tuntisikaan.

Tilitoimistotyö on Koivusen mielestä hyvää vauhtia digitalisoitumassa, vaikkakin vielä pitkään riittää työsarkaa ei-digitoimistoillekin.  Alalla tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja myös ketjuuntumista, vaikkei se ole aina toimiva ratkaisu.

Koivunen antaa kiitosta Savon Yrittäjien koulutuspalveluille ja liiketoimintakaupassa olleelle Saara Timoselle. Koivunen on ollut tyytyväinen Savon Yrittäjien Osuva – palveluun.

– Savon Yrittäjien Timonen kartoitti mahdollisia ostajakandidaatteja kevätkesän aikaan, ja otti heihin ensikontaktin. Sieltä myös ostaja sitten löytyi, yllättävän läheltä itse asiassa, Koivunen kertoo.

 

INFO

Neuvontaa omistajavaihdokseen

Savon Yrittäjien omistajanvaihdosten neuvontapalvelu edistää onnistuneita yrityskauppoja ja sukupolvenvaihdoksia Pohjois-Savossa.
Omistajanvaihdosasiantuntijana Saara Timonen tarjoaa yrityksestä luopujalle sekä uuden yrityksen ostajalle maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa. Neuvontaa tarjotaan kasvokkain ja puhelimitse asiakkaan tarpeen mukaisesti. Palvelu perustuu Pohjois-Savon kuntien rahoitukseen.
Palveluun kuuluvat alkuvaiheen neuvonta, avustaminen myynti-ilmoitusten laatimisessa, yrityskaupan osapuolien tukeminen sekä omistajanvaihdosteemoihin liittyvien tilaisuuksien järjestäminen.
Ota yhteyttä: Saara Timonen p. 044 368 0503 tai saara.timonen(at)yrittajat.fi

Teksti: Hannu Keränen