Suunta selväksi (katso video)

Yrittäjä Pekka Pöllänen luotsaa Kuopion Kylmämäessä toimivaa Sairexia pienin askelin kohti tulevaisuutta. Hän kannustaa yrityksiä hyödyntämään ulkopuolista asiantuntemusta liiketoiminnan kehittämisessä. - Konkreettista hyötyä tulee moneksi vuodeksi eteenpäin.

Kaikessa kiireessä yrittäjältä saattaa jäädä hyvätkin suunnitelmat odottelemaan parempaa hetkeä. Ulkopuolinen konsultti auttaa jäsentämään tavoitteita ja tukee muutoksen läpiviennissä. 

(Katso video)

Kuopiolainen Sairex on valmistanut potilastekstiilejä sekä noston ja siirron apuvälineitä vuodesta 1987 lähtien. Yrittäjä Pekka Pöllänen osti liiketoiminnan vuonna 2012. Seuraavana vuonna hän päivitti liiketoimintasuunnitelman, teetti asiakaskyselyn ja avasi verkkokaupan. Toiminta on tuon jälkeen kehittynyt tasaisesti pienin askelin.

Viime keväänä Pöllänen totesi, että yrityksen tulevaisuuden suunta kaipaa kirkastamista muuttuvassa markkinatilanteessa. Hän tutustui Pohjois-Savon ELY-keskuksen Yritysten kehittämispalveluihin ja täytti hakemuksen.

Kehittämispalvelut on tarkoitettu liiketoiminnan nykytilan kartoittamiseen ja kehittämiseen. Pölläsen mielestä palveluita kannattaa käyttää rohkeasti. ELY-keskus maksaa leijonanosan konsultointipäivistä, joten yrityksen maksettavaksi jäävä osuus on kohtuullinen. Analyysipäivästä yritys maksaa 220 ja konsultointipäivästä 300 euroa.

– Minulla oli paljon ajatuksia kehittämisestä, mutta en oikein tiennyt, mihin suuntaan pitäisi lähteä ja miten digitalisaatioon ja muihin tämän päivän haasteisiin pitäisi vastata. Yrittäjän arjessa on paljon tehtävää ja tällaiset asiat jäävät helposti tekemättöminä pöytälaatikkoon. Koska tähän on saatavana apua ja taloudellista tukea, ei mahdollisuutta kannata sivuuttaa, Pöllänen sanoo.

Hyvä paketti

ELY-keskus myönsi Sairexille ensin yhden päivän mittaisen analyysin. Analyysivaiheessa Pöllänen kävi liiketoimintaa lävitse yksityisesti konsultin tuella. Esiin nousi kehityskohteita, joiden hiomiseen ELY-keskus myönsi vielä viisi konsultointipäivää. Konsulttina toimi Olli Paavola Talentreesta.

Konsultointipäivien aikana yritykselle rakennettiin strateginen suunnitelma. Sen taustaksi analysoitiin yrityksen toimintaympäristöä ja toteutettiin muun muassa asiakaskysely. Lopputuloksena syntyivät lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmat liiketoiminnan kehittämiseen. Lyhyen aikavälin kehittämiskohteiksi tunnistettiin digitaalinen markkinointi ja verkkokaupan kehittäminen.

Pöllänen on tyytyväinen siihen, mitä konsultoinnissa saatiin aikaan. Yhteistyö konsultin kanssa sujui hyvin ja hänen kokemuksestaan oli asioiden jäsentelyssä paljon apua. Hyvät asiat eivät kuitenkaan syntyneet ilman yrittäjän omaa panosta.

– Tässä piti laittaa itsensä likoon aika tavalla ja välillä joutui menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Montaa asiaa piti tarkentaa itselleenkin, vaikka luulin niiden olevan selviä. Omin voimin moni asia olisi jäänyt tekemättä, Pöllänen summaa.

Huomio lähitulevaisuuteen

Olli Paavola kertoo, että Sairexin projektissa oli ratkottavana melko tyypillisiä pk-yrityksen kipupisteitä. Projektissa luotiin strategista suunnitelmaa, jota ryyditettiin asiakasnäkökulmalla ja syvemmällä talousanalyysilla.

Paavola on ollut mukana lukemattomissa pk-yritysten kehittämisprojekteissa. Hänen mielestään pk-yrityksissä pitäisi kiinnittää enemmän huomiota lyhyen aikavälin tavoitteiden asetteluun ja muutosten läpivientiin. Tämäntyyppisiin asioihin pureuduttiin myös Sairexin projektissa.

– Monessa projektissa olemme tulleet siihen tulokseen, että tulevaisuuden isoa kuvaa enemmän korostuu systemaattisuuden puute lyhyellä aikavälillä. Yrittäjät osaavat listata kehittämistarpeita, mutta vaikea asia on lähteä tekemään asioita riittävän pienissä paloissa ja oikeassa järjestyksessä, Paavola toteaa.

 

info:

Apua liiketoiminnan kehittämiseen ja muutosten läpivientiin. Kysy lisää tai täytä hakemus suoraan netissä!

Pohjois-Savon ELY-keskus

Yritysten kehittämispalvelut

Jari Vitikainen, yrityspalvelupäällikkö

puh. 029 502 6644

jari.vitikainen@ely-keskus.fi

www.yritystenkehittamispalvelut.fi